Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  TALOT  MATKAILU  LINKKEJÄ

©Antero Perttula 2023
Luettelo autiosta uudelleen viljelyyn merkityistä taloista 1626

Monesti näkee kerrottavan, kuinka tila oli ollut autiona esimerkiksi 50 vuotta. Sitten sinne oli tullut joku uusi asukas, joka on jatkanut nopeasti viljelyä. Kuitenkin jos erityisesti matalaan muokattu pelto jätetään viljelemättä, niin 10 vuoden päästä siellä kasvaa käsivarrenvahvuista lehtipuuta; 30 vuoden kuluttua täysi havu- tai sekametsikkö ja 50 vuoden kuluttua tukkimetsää. Menneinä aikoina oli yleistä, että autioiksi jääneitä taloja hyödynsivät kylmän viileästi ympäristön muut asukkaat eikä tämä heidän toimintansa näy maa- yms. kirjoissa. Niinpä mahdollinen uusi kirjoihin viety viljelijä saattoi saada viljelyynsä koko ajan kylvössä olleet pellot talon autiudesta huolimatta – uudelleenraivausta ei tarvittu.

 

Ohessa on asiaa kuvaava luettelo. Otsikon mukaan se käsittää ne talot, jotka on autioista otettu viljelyyn. Luettelo on vuoden 1626 tilikirjan lyhennysluettelossa. Naapurit olivat ottaneet autiotilat omiin käyttöihinsä ja ne on palautettu takaisin itsenäisiksi kokonaisiksi tiloiksi. AP

 

(Luku ilmaisee talolukua.)
 

Pallå

Nielβ Erichβån – 1

 

Palko

Niilo Erkinpoika – 1

 

Muotilala

Hendrich Jacobβån 1

 

Muotiala

Heikki Jaakonpoika – 1

 

Kierickala

Eskell Erichβån – 1

 

Kierikkala

Esko Erkinpoika – 1

 

Parrila

Hendrich Madzβån – 1

 

Parila

Heikki Matinpoika – 1

 

Haukiiärfwi

Jören Såicka – 1

 

Haukijärvi

Yrjö Soikka – 1

 

Käckälä

Nielβ Olofβån – 1

 

Käkelä

Niilo Olavinpoika – 1

 

Tåckois

Nielβ Jaskar – 1

 

Tokoinen

Niilo Jaskari – 1

 

Tåckoila

Carll Påållβån – 1

 

Tuokkola

Kalle Paulinpoika – 1

 

Myllimäki

Grelβ Henderβån – 1

 

Myllymäki

Reko Heikinpoika – 1

 

Hirois

Jören Madzβån – 1

Hendrich Lilla – 1

 

Hiiroinen

Yrjö Matinpoika – 1

Heikki Lilla – 1

 

Timi

Michell Madzβån – 3

 

Timi

Mikko Matinpoika – 3

 

Jngula

Grelβ Henderβån – 1

 

Inkula

Reko Heikinpoika – 1

 

Sikurla

Jören Larβon – ½

Frantz Michellβån – ½

 

Sikuri

Yrjö Laurinpoika – ½

Franssi Mikonpoika – ½

 

Calmo

Christer Hieronymuβån – 1

 

Kalmaankylä

Risto Hieronymuksenpoika – 1

 

Läykälä

Madz Jönβån – 1

 

Läykkälä

Matti Juhonpoika – 1

 

Kurckila

Dirich Peerβån – 1

 

Kurkela

Dirich Pekanpoika – 1

 

Jämiärfwi

Mårten Råmij Hemen – 1

 

Jämijärvi

Martti Remin talo – 1

 

Roko Järfwi

Madz Pederβån – ½

Sigfred Henderβån – ½

 

Kankaanpää eli Ruokojärvi

Matti Pekanpoika – ½

Sippo Heikinpoika – ½

 

Williala

Erich Olofβån – 1

Stafan Jonβån – 1

 

Viljala

Erich Olofβån – 1

Stafan Jonβån – 1

 

Kiluackala

Sigfred Luckaβån – 1

 

Kilvakkala

Sippo Luukkaanpoika – 1

 

Rirtilä

Erich Sigfredβån – 1

Bertill Henderβån – 1

 

Riitiala

Esko Siponpoika – 1

Perttu Heikinpoika – 1

 

Woriβlax

Morten Leppäne – 1

 

Varissalmi

Martti Leppänen – 1

 

Mietis

Tåmaβ Ollβån – 1

 

Miettinen

Tuomo Olavinpoika – 1

 

Stoor Röyhiö

Erich Ollβån – 1

Erich Bengtβån – 1

 

Iso-Röyhiö

Erkki Olavinpoika – 1

Erkki Pentinpoika – 1

 

Kuortilä

Erich Sifredβon – 1

 

Kuotila

Erkki Siponpoika – 1

 

Sipβ

Jonβ Ollβån – 1

 

Sipsiö

Juho Olavinpoika – 1

 

Luhalax

Hendrich Henderβån – 1

 

Luhalahti

Heikki Heikinpoika – 1

 

Kihniä

Grelβ Pederβån – 1

 

Kihniö

Reko Pekanpoika – 1

 

Sarckila

Erich Ollβån – 1

Peder Erichβån – 1

 

Sarkkila

Erkki Ollinpoika – 1

Pekka Erkinpoika – 1

 

Saβila

Jacob Ollβån – 1

 

Sasi

Jaakko Ollinpoika – 1

 

Mahnala

Carll Hålgerβån – 1

 

Mahnala

Kalle Holkerinpoika – 1

 

Kalckumäki

Hendrich Jckalain – 1

 

Kalkunmäki

Heikki Ikkalainen – 1

 

Vschela

Jören Mwlle – 2

 

Uskela

Yrjö Mulli – 2

 

Hiedickå

Jören Pederβån – 2

 

Hietikko

Yrjö Pekanpoika – 2

 

Packula

Johan Henβån – 4

 

Pakula

Juho Heikinpoika – 4

 

Kiala

Lars Hålgerβån – 5

 

Kiiala

Lauri Holkerinpoika – 5

 

Löytola

Tåmaβ Jacobβån – 2

 

Löytölä

Tuomo Jaakonpoika – 2

 

Jngula

Jβack Matzβon – 1

 

Inkula

Iisakki Matinpoika – 1

 

Kihniä

Sigfredh Korhoin – 1

 

Kihniö

Sippo Korhonen – 1

 

S: – 59.” Yht: – 59.”


Lähde: Satakunnan voutikuntien tilejä > 
2565 Ylä-Satakunnan tilikirja 1626: alkaen sivulta 42 https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=8540449374&aineistoId=1580258922